...

Liberalismin ideana on yksilön vapaus, saa itse valita ja tehdä omat päätöksensä, kunhan ei loukkaa muiden vapautta omalla toiminnallaan.
Mutta miten se yksilön vapaus toimii, kun yleinen mielipide rajoittaa ihmisten elämää.
Kovin moni ei uskalla mennä vastavirtaan ja olla sitten hyljeksittynä tai silmätikkuna. Helpompaa on mennä virran mukana, mutta onko se mukavampaa? Eikö olisi paljon parempi tehdä ihan niin kuin itse haluaa.

Itselläni tulee väkisin mieleen kohteliaisuussäännöt. Kaikki ne periaatteessa osaa jotenkuten, mutta silti välillä ei yhtään haluaisi seurata niitä, jos toinen käyttäytyy tyhmästi.

Jotain mitä ajattelen uskonnosta

Minun lapsuudessani kaikki kävivät pyhäkoulua, ei niinkään uskonnon vuoksi, vaan kilpailtiin siitä kenellä oli eniten tarroja pyhäkouluvihossa. Itselläni ei ainakaan ollut mitään muuta syytä. Sillä luulen, että lapsena uskoin vain nykyhetkeen, ihmissusiin, vampyyreihin, mörköihin ja hauskanpitoon. Enkä muutenkaan miettinyt mitä uskonto oikeastaan tarkoittaa, silloin vain ajattelin, että se on osa joidenkin ihmisten arkielämää, mikä osuu minun mielestä aika lähelle sitä mitä uskonto monelle on.
Rippileirillä opettelin ulkoa kaikki minkä piti, jonka jälkeen unohdin ne heti. Enkä ole tähänkään päivään mennessä tarvinnut mitään siellä oppimaani.

Vanhetessa loittonin uskonnosta kokonaan ja koin paljon helpommaksi sen, etten usko mihinkään. Minulle moni uskonto kuitenkin ovat yksi ja sama asia, ihmiset vain tappelevat sen antamasta viestistä. Periaatteessa on aivan sama mihin uskonnonlahkoon ihmiset kuuluvat tai mihin uskovat, kunhan eivät käyttäydy tai tee typeriä asioita sen varjolla. Valitettavasi sellaisia ihmisiä kuitenkin löytyy liiankin monta.

Eksistentialismi elämässäni

Vaikka tunneilla käsiteltiinkin eksistentialismia vain vähäsen, niin itselleni se oli kiinnostavin aihe. Aiemmin olin törmännyt käsitteeseen, kun tein esitelmää Cowboy Bebop –animesta.
Siinä päähenkilöt elävät päivästä toiseen etsien merkitystä elämäänsä vanhojen menneisyydessä tehtyjen päätösten kolisten kaapissa aika ajoin muistuttaen itsestään ja väistämättömästä uudelleen kohtaamisesta.

Minä kallistun ehkä enemmän ranskalaisen eksistentialismin puoleen, sillä pidän siitä ajatuksesta, että ihminen luo itse merkityksen elämälleen vaikka se onkin osittain ahdistava ajatus.  Päätöksiä tekee koko elämänsä ajan ja jokainen niistä muovaa sinua koko ajan, joten periaatteessa sitä ei ole koskaan täysin valmis. Ainakin minä ajattelisin näin, sillä ainakin selittyisi miksi ei välttämättä ole ikinä täysin tyytyväinen, kun aina löytyy jotain uutta. 

Vaikka joskus saatankin ahdistua miettimällä menneisyyttä, en kuitenkaan vatvo liikaa menneisyyden päätöksiä, koska se on jo tapahtunut ja ne päätökset ovat jo muokanneet minua eteenpäin. Siellä on hyviä ja huonoja päätöksiä ja joitakin tulen aina katumaan. Onnistun silti olemaan tyytyväinen elämääni suurimman osan ajasta ja ainahan voin karata omiin ajatuksiini, jos elämä alkaa liiaksi ahdistamaan.
Kaikenlisäksi vaikka itse pyrin muodostamaan minäkuvani omilla päätöksilläni niin silti muidenkin mielipiteet, päätökset ja ympäristö vaikuttavat siihen mikä minä olen.  Mitä luultavammin muut näkevät minut erilaisena, kuin minä näen itseni. Vähän niinkuin se, että näen sinisen eri sävyisenä kuin muut sen näkevät.
Aika useasti löydän itseni toistamasta samaa lausetta itselleni ja muillekin; ”Ihan sama mitä muut sinusta ajattelee, kunhan sinä olet tyytyväinen siihen mitä teet tai pidät ylläsi.”  Vaikka muiden mielipiteet muokkaavatkin minua, niin minulla on silti vapaus vaikuttaa siihen, miten ne minua muokkaavat.

Tasa-arvo lapsen kokemana

Päätin tehdä yhden aatehistorian blogimerkinnän muistellen omaa lapsuuttani, koska silloin löysin itseni monesti miettimästä että; ”Eihän tämä ole oikein” Toisin sanoen haluan kertoa miten kasvoin ja opin ymmärtämään elämän tosiasioita, kylässä, jossa aika oli jollain tapaa pysähtynyt.

Tämä merkintä alkaa siitä, kun nuorimmainen syntyi ja oli vanhempieni kauan kaipaama poika, kun oli jo neljä tyttöä talossa. Olin silloin kuuden vanha. En inhonnut uutta vauvaa tai ollut paljoa mitään mieltä olin vain tyytyväinen, että olin liian nuori vaihtamaan vaippoja.

Vasta kun pikkuveli läheni kouluikää aloin huomaamaan asioita. Ensinnäkin hän sai monesti tihutyönsä anteeksi, kun itse olisin siinä iässä joutunut nurkkaan tai saanut vähintään luunapin. Kaikenlisäksi veljelläni ei ollut nukkumaanmenoaikoja. Mutta ehkä eniten nuorena minun mieltäni kaivoi se, että veljeni sai melkein kaiken uutena, kuten hienon kauniin pyörän. (Tosin perheemme taloudellinen tilanne oli parantunut huomattavasti tässä vaiheessa) Itselläni oli ollut sama vanha pyörä toiselta luokalta ylä-asteen seitsemännelle. (’kasvunvaraa’, kuten isä sen aina selitti. Sama juttu suksien kanssa) Ihan hieno pyörä se oli, mutta se jumittui jo toisena päivänä kolmos-vaihteelle mikä ei ollut niin kivaa pienestä kakkosluokkalaisesta. Joten kävin läpi vaiheen, kun halusin olla poika, koska minäkin halusin uuden hienon pyörän, prätkähiiren ja pikkulegoja.

Tässä vaiheessa astuu kehiin läheinen naapurimme, jonka luona opin paljon uutta ja kuinka valehtelu ei ole aina väärin. (Valkoisia valheita saa joskus kertoa) Monesti muistan valittaneeni pikkuveljestäni naapurille kahvikupin ääressä, kuinka minun mielestä oli väärin, että tämä sai niin paljon anteeksi. Aina vuodatukseni jälkeen kävimme läpi saman keskustelun.
”Tiedätkö sinä mistä se johtuu, koska se on poika.”
”Mutta se on väärin!”
”Niin se on, kaikki lapset ovat aivan yhtä tärkeitä eikä ole väliä onko tyttö vai poika.”

Koulussa opin hieman lisää. Siellä meidän luokka oli hyvin pieni, meitä oli vain seitsemän, kolme tyttöä ja neljä poikaa. Välillä kun vain meillä oli tunnit opettaja halusi palkita sen sillä, että pelasimme tietopeliä. Mutta minä en ikinä oppinut pitämään tästä pelihetkestä, kun opettaja sanoi heti, että pelataan tytöt vastaan pojat. Hävisimme aina urheilukysymysten takia…
Käsityöt olivat myös kamalia joiltain osin. Kuudennella luokalla tytöt saivat olla alkukevään rättikässässä ja sitten siirtyä puutöihin. Minä jouduin olemaan kaksi viikkoa pitempään kutomassa yhtä sukkaa, koska en millään osannut sitä kanta osaa. (Tulokseksi tuli keppihevonen) Päästyäni viimein puukäsitöihin jouduin pettymään. Opettaja joka sitä veti oli sitä mieltä, että tytöt saa tehdä vain helppoja puutöitä, kun ei ne kuitenkaan osaa tehdä samoja asioita kuin pojat. Eikä meillä ollut mitään asiaa sorvin lähellekään ja vasta lyhyen inttämisen jälkeen sain käyttää kallista porakonetta kairan sijaan.

Lopuksi on mainittava, että kotikylässäni oli paljon viljelijöitä ja karjankasvattajia, joista aika moni sanoi että heidän poikansa sitten jatkaa tilaa, kun heistä aika jättää. Mitään ei sanottu tyttäristä. Tähänkin naapuri tuhahti monesti, että moni tiloista on tyttärien perimiä, joista meidän äitimme oli hyvä esimerkki.

Tiedän, että tämä merkintä saattaa vaikuttaa typerältä, mutta lapsena nämä oli tärkeitä asioita ja omasta mielestäni tämä oli hyvä esimerkki siitä miten opin lapsena mitä tasa-arvo merkitsee, vaikka se ei aina toteutuisikaan.

(P.S. Lapsuuteni oli silti mukava ja muistelen sitä lämmöllä, vaikka en niitä pikkulegoja koskaan saanutkaan. )

Nalle Puh

Siinäpä oli lauantain junamatkan tuotokset. Lopuksi: Koko länsimaista filosofiaa on viisainta pitää pitkänä valmistautumisena Nalle Puhiin. -filosofian tohtori John Tyerman Williams: Nalle Puh ja filosofit -kirjansa johdannossa.

Allah on allah ja kaikki on allah

Ihmisellä on vapaa tahto, mutta elämä on käytettävä allahin palvomiseen ollakseen merkityksellistä. Roskaa. Kyllästyttää kaikki tekopyhät uskovaiset. Kyllästyttää ihmiset, jotka vääntävät omia"pyhiä" kirjoituksiaan omiin tarpeisiinsa sopivaksi. Kyllästyttää ihmiset, jotka saastuttavat kotiani aivopesu materiaalillaan. Tuleepa kirjoituksistani uskonnonvastaisia. Oikeastaan minulle on ihan sama, mitä ihmiset uskovat, kunhan antavat muiden olla rauhassa.

Liberalismi

Liberalististen suuntausten kannattamat vapaudet vaikuttavat hyviltä. Ajatus, kokoontumis, Sananvapaus, Lehdistö, Sopimus, Elinkeino, liikkumisen, vapaus orjuudesta, yksityisomistus, uskonnon. Monet ovatkin pohjana länsimaiden yhteiskunnille. Valitettavasti kaikkia rikotaan maailmassa. On lapsi ja muita orjia. Mm. naapurissamme Venäjällä rikotaan sanan- ja lehdistönvapautta. Liikkumisen vapaus ei koske kaikkia, vaikka esim. EU:n alueella jäsenmaiden kansalaiset voivat liikkua melko vapaasti. Uskonnonvapaus on sinällään ok, kunhan kaikki uskonnot erotetaan valtioista. Suomessakin kirkot olisi pitänyt erottaa valtiosta aikoja sitten. On täysin käsittämätöntä, että kristillinen kirkko saa osuuden ateistien, muslimien tai muiden yrityksien maksamista yhteisöveroista. Kirkkojen tulisi kerätä itse jäsenmaksunsa ja hoitaa toimintansa niillä, kuten muutkin järjestöt tekevät.

Olen idiootti

Tunnustan. Politiikka ei kiinnosta minua lainkaan. Kun seuraa päättäjien touhuja, on ihme ettei maailma ole tuhoutunut aikoja sitten tai edes päätynyt totaaliseen kaaokseen. Valitettavasti uutisia tulee liian monesta tuutista, ettei niitä pysty välttämään. Kun etsin netistä referaattia varten ulkomaista Suomea koskevaa artikkelia, niin lähes kaikissa puhuttiin taloudesta ja pääministerin puheista, yök. Odotan kiinnostuksella sitä päivää, kun joku suomalainen saa oikeasti tarpeekseen ja kohdistaa vihansa poliitikkoihin. Itse en tee mitään, koska muut eivät kiinnosta minua. Olen lopultakin oppinut itsekkääksi.

Eipä ole maailma muuttunut

ainakaan 60 vuodessa.

PUHELU PLATONILLE

Katselin pyhäin miesten päivänä kansani tilaa yksinäisen kamarin ikkunasta. Kansani tila oli huolestuttava, kaikki kriisit kärjistyneet jälleen äärimmilleen. Yksi neuvoi yhtä, toinen tiesi toista, kolmas töytäsi sinne, neljäs tänne. Kenkään ei tietänyt varmasti mitä tehdä.

Tartuin puhelimeen ja tilasin puhelun Tiettyyn Paikkaan.

—    Haloo, puhutaan Suomesta. Haloo, aivan niin, Suomi-Finland. Onko herra Platon tavattavissa?

—    Herra Platon? Hän on parhaillaan saunassa. Olkaa hyvä ja soittakaa kymmenen vuoden kuluttua.

—    Ei käy, ei käy millään. Asia on tärkeä. Pyydän, hakekaa herra Platon puhelimeen. Korvaan joskus vaivanne.

Hetken kuluttua kuului luurista:

—    Platon puhelimessa. 
—    Anteeksi, että häiritsen, mutta pyytäisin pientä haastattelua. Julkaistaan kuvan kanssa.

—    Toimittaja on varmaan erehtynyt. Olen filosofi, en mikään sarjakuvahenkilö. Tarkoititte ehkä Plutoa.

—    Ei, vaan juuri teitä, herra Platon. Miten muuten voitte? Äänenne kuulostaa jollakin tavalla heikolta ja etäiseltä.

—    Ottakaa huomioon, kuolin vuonna 347 ennen toi­mittajan ajanlaskun alkua. Olisi hauska tietää, miltä toimittajan ääni kuulostaa parintuhannen vuoden ku­luttua.

—    Älkää panko pahaksenne, en halunnut loukata. Olen vain niin hermostunut. Katsokaahan, kansani on vaikeuksissa.

—    Kansat ovat aina olleet vaikeuksissa. Millaiset hallitusmiehet teillä on?

—    Hienot! Kansan valitsemat! Elämme maailman demokraattisimmassa demokratiassa.

—    Johan minä arvasin, demokratiassa tietenkin. Kuul­kaa nyt, kuunteletteko?

—    Pelkkänä korvana.

—    Kaikkein yksinkertaisimmissa asioissa niin kuin nyt esimerkiksi kenkiä korjauttaessanne te luotatte vain ammattimieheen. Eikö niin?

—    Se on selvä.

—    No niin. Mutta politiikassa te otaksutte, että jokai­nen, joka osaa kalastaa ääniä, pystyy myös hoitamaan valtion asioita. Sairaina ollessanne kutsutte luoksenne koulutetun lääkärin ettekä suinkaan kauneinta ja kauno­puheisinta lääkäriä. Minkä tähden te sitten valtion ollessa sairaana ette kutsu johtajiksenne ja palvelijoiksenne kaikkein parhaita ja viisaita?

—    Tuota ... ette taida olla mikään erityinen demo­kraatti, herra Platon?

—    En välitä vastata huomautukseenne. Mutta en voi myöskään unohtaa, että parhaan ystäväni Sokrateen oli tyhjennettävä myrkkymalja, koska hän puhui totta. Sen juottivat hänelle demokraatit.

—    Mutta mehän olemme kutsuneet johtajiksemme kaikkein parhaita ja viisaimpia, kuunnelleet asiantunti­joita asiantuntijoiden jälkeen ...

—    Niinpä niin, hohhoh, mikään ei näy muuttuneen, ihmiset ovat todella itsepäisesti pysytelleet ihmisinä. Mutta huvittavia he ovat, totisesti!

—    Kelpaa teidän siellä naureksia, herra Platon!

—    En minä oikeastaan naureksi yhtään, asia on va­kava. Mutta ajatelkaa nyt tekin vähän, katselkaa ihmi­siä ympärillänne. Ensin he säätävät kehnoja lakeja ja sitten korjailevat niitä, aina toivoen tekevänsä kerrankin lopun välipuheasioissa tapahtuvista konnantöistä ja pa­hoista teoista tietämättä, että he todellisuudessa hakkaa­vat poikki hydran päätä! Ymmärsikö toimittaja, mitä sanoin?

—    Niin, öhöm, puhuitte niin nopeasti, että ...

—    Voitte lukea kaiken painettuna. Sanasta sanaan tuolla tavalla aikoinaan kirjoitin omille kansalaisilleni. 
—    Mainitsitte hydran. Minkä ihmeen hydran päitä ihmiset tietämättään katkoivat? 
—    Se oli vesikäärme, alunperin muistaakseni yhdek­sänpäinen.

—    Tiedetään, tunnetaan. Nykyään sitä sanotaan meillä täkäläisiin oloihin sovellettuna luottamuspulaksi, keskinäiseksi kateudeksi, pikkusieluisuudeksi.

—    Hyviä nimiä nekin, mikäpä siinä, hydra mikä hydra. Kun siltä hakkasi yhden pään poikki, kasvoi kaksi tilalle. Se oli oikea maanvaiva se hydra, mutta kansalai­semme Herakles tappoi sen lopulta. Kikka oli aivan yk­sinkertainen.

—    Voisitteko kutsua herra Herakleen puhelimeen?

—    Turha vaiva. On sieltä teiltä soitettu tänne jo aikaisemminkin, mutta Herakles on kieltäytynyt vastaamasta.

—    Nolo juttu.

—    Tepä sen sanoitte, nolo juttu. Kerta kaikkiaan nolo juttu, ellei kansalla ole omaa Heraklestaan.

Aapeli: Onko koira kotona? (WSOY 1960)

-Suvi