lauantai 1. joulukuuta 2012

Vapaudesta ja valinnasta



Olli Jalosen novellissa Hopianvalkia (Värjättyä rakkautta, Otava 2003) virkamies matkustaa diktaattorin hallitsemaan  valtioon tarkoituksenaan kirjoittaa raportti  ja miettii:  ”Jos täällä ihminen on yhteiskuntaa varten, niin voiko Suomessakaan olla toisin päin? Ja pitääkö minun tehdä valintani itseni vuoksi vai jonkun yhteisen vuoksi, jos yhteiskunta kerran on rakentunut yhteisen hyvän vuoksi?”

Novellin taustalla on Platonin ajatus siitä, että valtion etu on tärkein ja ihmisen pitää toimia sen mukaisesti. Novellissa virkamies matkustaa Pohjois-Koreassa, tarkasti valvottuna oman oppaan kanssa, ennakolta suunniteltua matkareittiä. Pitkällä junamatkalla ikkunat peitetään, koska maassa on vyöhykkeitä, joita ulkomaalaiset eivät saa nähdä. Maasta poistumista edeltävät monimutkaiset tarkastukset rajalla.

Novelli antaa ilmeisesti varsin totuudenmukaisen kuvan Pohjois-Koreasta: ulkomaalaisten pääsy maahan on vaikeaa ja tarkasti valvottua, kaikki asiat esitetään parhain päin ja suurta johtajaa ylistetään, kritiikkiä ei sallita. Jopa suomalainen virkamies tuntee, että hänen on jossain määrin hyväksyttävä ns. historialliset  totuudet johtajan syntymästä ynnä muusta: ”Kun kaikki puhuvat samoin, valeesta tulee totta. Harva silloin seassa kysyy, mikä on mitä.”

Meille nykysuomalaisille ajatus diktatuurista on vieras ja ahdistava. Toisaalta voimme Jalosen novellin virkamiehen tavoin provosoitua miettimään, onko suomalainen yhteiskunta ihmistä varten vai ihminen yhteiskuntaa varten? Saammeko valita itsemme vuoksi vai yhteisen hyvän, valtion edun vuoksi? 

Olemmeko siis vapaita valitsemaan, kun yhä nuorempien pitäisi tietää, mitä aikoo opiskella ja missä olla töissä? Vai onko meillä liikaa vapautta – mikä on liikaa? Olisiko elämä helpompaa, jos meille kerrottaisiin, että meidän pitää toimia tietyllä tavalla valtion edun vuoksi?

Vapaus on suhteellista. Suomalaiset voivat matkustaa ulkomaille, ulkomaisia vieraita ei holhota joka askelella, voimme käyttää Internetiä! 

5 kommenttia:

  1. Tietyllä tavalla elämme valtiota varten. Olemmehan täällä veronmaksajina, eikä meiltä kysellä, mihin verorahamme käytetään. En nyt sano, että olisimme diktatuurin ikeen alla, mutta EU:n myötä pienen kansalaisen vaikutus- ja sanavalta paina mitään. Isoista taloudellisista päätösksistä ei äänestetä kansan kesken, vaan eduskunnan kesken.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Emme todellakaan elä diktatuurin alla Suomessa, mutta Jalosen novellissa asioita käsiteltiin mielenkiintoisella tavalla.

    EU:iin ollaan menty kansanäänestyksen myötä ja nyt pk-seudulle suunnitellaan äänestystä kuntaliitoksista. Hmm...

    VastaaPoista
  5. Sama viestini oli tullut 3 kertaa, joten poistin ylimääräiset.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.