Jatkan Hannan ajatuksia siitä, milloin aatteet menevät niin sanotusti
liian pitkälle (ja kuka sen voi ylipäätään määritellä).
Loppuvuodesta 2011 tuli julkisuuteen uutinen, että muusikkona ja
räppärinä ansioitunut Janne Hyttinen (mm. yhtyeistä Ceebrolistics ja
Serkkupojat) on kääntynyt (tai palannut, kuten he itse asian ilmaisevat)
islaminuskoon ja tämän myötä hän on lopettanut myös kokonaan musiikin
tekemisen. Asia aiheutti pienen kohun Suomen rap- ja hiphoppiireissä ja vaikka
asia ei mitenkään minulle kuulu, jokainen tekee henkilökohtaiset valintansa
itse, tuntuu se silti käsittämättömältä.
Olen joskus miettinyt sitä, miltä tuntuisi tulla uskoon (en kuulu
kirkkoon). Siis oikein kunnolla ja kertaheitolla, saada täydellinen herätys
Jumalasta ja uskon voimasta ja muuttaa koko elämä sen myötä. Enkö pysty
ymmärtämään Hyttisen ratkaisua, koska en itse ole koskaan kokenut mitään vastaavaa,
mitään niin voimakasta? Se tuntuu itselleni niin käsittämättömältä ajatukselta,
että olisin valmis luopumaan jostakin mitä olen aina rakastanut ja mitä olen
tehnyt pitkään yhdessä parhaiden ystävieni kanssa, kaikki vain uuden aatteen
tähden.
Se on varmasti myös persoonakysymys. Toiset kaipaavat elämäänsä ns.
korkeampia voimia. Jonkinlaista ohjenuoraa, jonka mukaan toimia. Kuten Hanna
muutama postaus aikaisemmin kirjoitti: ”Aatteiden taakse on helppo kätkeytyä.
Tekee vaan niin kuin käsketään”. Jotkut etsivät läpi elämänsä määrittelemätöntä
jotakin. Ehkä eivät edes huomaa tai ymmärrä etsivänsä tai kaipaavansa jotakin,
huomaavat sen vasta sitten, kun löytävät sen. Voiko sellaista pystyä
ymmärtämään, jos ei itse ole koskaan tuntenut tai kokenut mitään vastaavaa?
Muistiinpanoissani aatehistorian luennolta lukee lause ”aate ei vapauta,
se kahlitsee”. Aatteet usein ainakin rajoittavat toimintaa. Monissa asioissa on
kuitenkin mahdollista tehdä omat päätöksensä ja löytää omat tapansa elää,
aatteen sisällä. Voi kuitenkin olla helpompaa mennä vain muiden mukana. Ei
joudu selittelemään miksi tekee eri tavalla kuin muut. Siihen kai se perustuu.
Hieman samaa aihetta liippaa eilen muutaman viikon takaisesta Helsingin
Sanomista lukemani juttu vanhoillislestadiolaisesta lifestyle-bloggaajasta. Juttua
varten haastateltu Satu sanoo näin: "Ei ole vain kieltoja kieltojen takia.
Aika paljon usko ajatellaan positiivisen kautta. Ei niin, että me ei saada
tehdä sitä ja tätä ja tuota, vaan että se tuo turvaa".
On ainoastaan positiivista, että erilaisten aatteiden vuoksi luodut
ikivanhat perinteet ovat pikkuhiljaa murtumassa. Aatteen (tässä tapauksessa
uskonnollisen aatteen) sisällä on mahdollista tehdä oma tapansa olla mukana.
Muokata ikiaikaisia perinteitä ja tapoja enemmän itselleen sopiviksi. Toki aina
tulee olemaan niitä, jotka korostavat ja noudattavat joka ikistä pienintäkin
sääntöä ja herkästi vaativat sitä myös muilta. Että on jotenkin epäaitoa ja
petturimaista valita oma tiensä. Itse toivoisin tässäkin asiassa
valinnanvapautta, ihan kaikille. Valinnan rohkeutta niille, jotka haluaisivat,
mutta eivät uskalla.
Lyhyt artikkeli Janne Hyttisen päätöksestä tämän linkin takana.
Helsingin Sanomien artikkeli vanhoillislestadiolaisesta bloggaajasta.
Helsingin Sanomien artikkeli vanhoillislestadiolaisesta bloggaajasta.
Päivi, mielenkiintoinen teksti! Luin jutun lestadiolaisbloggaajasta, mutta räppärijutun olin unohtanut. Tuntuu todella uskomattomalta, että hän on uskon vuoksi luopunut musiikin tekemisestä. Minun olisi vaikea kuvitella, että itse luopuisin kirjallisuudesta tai elokuvista uskonaatteen takia! Mutta kaikkea ei voi vaan ymmärtää, jokainen tekee omat ratkaisunsa.
VastaaPoistaMahtava kirjoitus Päivi! Itse olen usein pohtinut tuota samaa. Miten joku voi luopua jostain itselle tärkestä noin vain? Aivan käsittämättömän kummallista. Ehkäpä asia on juuri kuten sanoit eli sitä on vaikeaa ymmärtää, koska ei ole vastaavaa "valaistumista" itse kokenut. Ehkä tämä räppärikin on saanut jotain mahtavampaa tilalle? Ehkä se on sellainen win some, lose some tilanne.
VastaaPoistaOlen aina ihmetellyt tätä yhtäkkistä uskoon tulemista. On jotenkin outoa, kun ihminen muuttuu yhtäkkiä aivan totaalisesti. Mikä on tuo valaistuminen ja miten sellainen voi tulla kuin salama kirkkaalta taivaalta? Monta kertaa näihin tuntuu liittyvän jonkin ongelman läsnäolo: alkoholi, huumeet, rötöstely tai sitten esimerkiksi äkillinen sairaskohtaus tms. Voiko yhtenä syynä tällaisen tapahtumiselle olla esimerkiksi täydellinen elämän sisällön puute, turhautuminen, itsensä tarpeettomaksi tunteminen yms? Tarvitaan siis jotain johon keskittää kaikki ajatukset, toiminta ja voimat ja vastavuoroisesti saadaan nuo Päivin mainitsemat "korkeammat voimat" ja ohjenuorat.
VastaaPoista