Alussa oli aate, vasta sitten tuli sana.
Puemme aamuisin verhoaksemme kehomme kylmältä viimalta ja samankaltaisilta katseilta. Vaihdamme päivittäin vaatteita sään ja tunnelman mukaan. Kaapeistamme löytyy monenlaisia vaatteita. Löytyykö sieltä meille myös aatteita?
Onko merkitystä sillä mitä laitamme päälle mihinkin tilaisuuteen tai hetkeen, ja kuka siitä päättää? Me itse vai joku muu? Onko elämämme jokaiseen tilaisuuteen olemassa kutsukortti, jossa kerrotaan pukeutumiskoodi? Sitä noudattamalla tilaisuudesta selviää kunnialla ja elämämme on helpompaa. Jotkut ovat saaneet kortit etukäteen, toiset taitavasti pelaten. Vaihtuuko aatteemmekin kuten vaatteet? Löytyykö sieltä kaapista yllätysten lisäksi oikeasti erilaisia vaatteita, vai onko sittenkin niin että vaatteemme kertovat myös aatteemme? Meissä on enemmän aatetta kuin moni tunnustaa tai itse tunnistaa.
Ilkka Alanko kuvailee otsikon mainiossa kappaleessa ihmisen eri elämänvaiheiden aatteellista heräämistä. Aatteita täytyy kokeilla ja aatteita täytyy tunnustella. Etsiä sitä oikeaa - aivan kuten sitä toista oikeaakin. En usko että aate on meissä valmiina olemassa. Me olemme erilaisten kokemusten ja geenien summa. Siis matematiikkaa. Kuten myös sähköoppia molekyyleillä. Suorastaan käveleviä komposteja. Aatteita meissä on silti.
Miten aatteet sitten leviävät? Voiko mikä tahansa aate ottaa kenet tahansa hallintaansa? Onko aatteella itseisarvo? Tuolta se tuli ja tuonne se meni. Jotta asioita olisi helpompi käsittää ja käsitellä, annamme niille nimiä. Aivan kuten amerikkalaiset tekevät hirmumyrskyille, nyt se Sandy nousee neljänteen luokkaan! Se mihinkään nouse, paitsi myrsky. Onhan meilläkin Antti Tuisku. Voiko aatteet selittää samalla johdonmukaisuudella? Kulttuurigeeni, meemi. Onko se oikeasti jotain, joka on aivoissamme? Se joka selittää meidän käyttäytymisemme ja ajatuksemme. Se siirtyy ihmisestä toiseen geenin tai viruksen tavoin. Sillä on selitetty muoti-ilmiöt, villitykset, hysteriat, hegemoniat, aatteet, uskonnot ja kaikki muukin. Vihdoinkin se puuttuva koodi, jota vaapaaksi tahdoksi on tähän asti kutsuttu.
Ilkka Alanko kuvailee otsikon mainiossa kappaleessa ihmisen eri elämänvaiheiden aatteellista heräämistä. Aatteita täytyy kokeilla ja aatteita täytyy tunnustella. Etsiä sitä oikeaa - aivan kuten sitä toista oikeaakin. En usko että aate on meissä valmiina olemassa. Me olemme erilaisten kokemusten ja geenien summa. Siis matematiikkaa. Kuten myös sähköoppia molekyyleillä. Suorastaan käveleviä komposteja. Aatteita meissä on silti.
Miten aatteet sitten leviävät? Voiko mikä tahansa aate ottaa kenet tahansa hallintaansa? Onko aatteella itseisarvo? Tuolta se tuli ja tuonne se meni. Jotta asioita olisi helpompi käsittää ja käsitellä, annamme niille nimiä. Aivan kuten amerikkalaiset tekevät hirmumyrskyille, nyt se Sandy nousee neljänteen luokkaan! Se mihinkään nouse, paitsi myrsky. Onhan meilläkin Antti Tuisku. Voiko aatteet selittää samalla johdonmukaisuudella? Kulttuurigeeni, meemi. Onko se oikeasti jotain, joka on aivoissamme? Se joka selittää meidän käyttäytymisemme ja ajatuksemme. Se siirtyy ihmisestä toiseen geenin tai viruksen tavoin. Sillä on selitetty muoti-ilmiöt, villitykset, hysteriat, hegemoniat, aatteet, uskonnot ja kaikki muukin. Vihdoinkin se puuttuva koodi, jota vaapaaksi tahdoksi on tähän asti kutsuttu.
Heräsikö ajatuksia? Se on tärkeintä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.