perjantai 28. joulukuuta 2012

Onnellinen...

Joulun aika herättää ihmisillä erilaisia ajatuksia. Jouluun liittyy paljon erilaisia odotuksia perheen yhdessäolosta ja laatuajan viettämisestä. Usein silkkaa hedonismia ja siihen liittyy totta kai myös lähimpien ilahduttaminen hyvillä ruuilla ja odotetuilla ja yllättävillä lahjoilla. Itse saa hykerryttävän hyvän olon vaikkapa siitä, että näkee osuneensa nappiin lahjavalinnassaan. Jouluruuista minä ja tyttäreni emme ole koskaan oppineet pitämään. Tärkeätä meille jouluaattona on hyvä aamiainen, sauna sen jälkeen ja sitten joulupukkia katsomaan lentokentälle. Joulupukki tulee perinteisesti Vinkalla tänne Halliin. Kitinä ja valitus kuuluu myös jouluun… Lapsillani on viiden vuoden ikäero ja joku on sanonut, että se on se pahin… Aina jonkinnäköistä kissanhännänvetoa meneillään milloin mistäkin mitättömästä pikkuasiasta. Se vaan kuuluu heidän ”hyvään” keskinäiseen suhteeseensa.

Uskontohan ei nykyään liity välttämättä monenkaan jouluun millään tavalla, vaan lähinnä olemme hyvin itse- ja perhekeskeisiä. Kulutuskeskeisiä… mutta jouluun kuuluu tietysti myös hyvä tahto muita kohtaan… ainakin hyviä ajatuksia omien tärkeiden ihmisten lisäksi muillekin. Hyvin usealla perheellä on omat perinteiset tapansa viettää joulua. Omalla kohdallani perinteet menivät tänä vuonna siltä osin uusiksi, että vanhempani sattuivat sairastumaan ennen joulua ja tämä oli ensimmäinen kerta, etten perheeni kanssa ollut jouluaaton vietossa heidän kanssaan. Jollain lailla omaan jouluuni liittyi alakulo ihan sen takia, etteivät suunnitelmani toteutuneet, niin kuin oli alun perin tarkoitus. Vaikka kaikki olikin hyvin. Minä(kin) olen itsekäs…

Ensimmäistä kertaa pohdin omaa jouluani (osin automaattisesti oppimani myötä, osittain pakosta, koska läksyjä on jäänyt paljon rästiin joulun ajaksi) tämän aatehistoriankin kannalta. Mukaan myös viestintää ja monikulttuurisuutta…. Facen kautta olen päässyt myös mukaan sukulaisteni ja ystävieni joulunviettoon. Serkkutyttöni miehensä kanssa kiertää taas maailmaa. Tällä kertaa he ovat Vietnamissa. Heillä on mahdollisuus lapsettomina ja varakkaina toteuttaa unelmiaan ja nauttia vapaudestaan niin kuin haluavat. Tai niinhän minä luulen. Harvoja ihmisiä tuntee kuitenkaan niin hyvin, että voi oikeasti tietää, miten heillä menee ja ovatko unelmat toteutuneet. Voi vaan tehdä päätelmiä siitä, mitä he ”antavat” itsestään.

Kaikkihan me olemme erilaisia. Onneksi! Erilaiset asiat tekevät ihmiset onnellisiksi ja jos jokin asia menee pieleen, siitä pitää päästä jollain tavoin yli ja ottaa opikseen, jos mahdollista. Kenties osaa olla jostain erilaisesta asiasta onnellinen sen jälkeen. Kun kaikki on hyvin, niin hyvät asiat ovat päivänselviä.

Valitessani kirjaa aatehistorian esseeseen, tutustuin kirjailijoihin ja kirjojen sisältöihin myös netissä. Mikä kirja tuntuisi eniten ”omalta” ja mielenkiintoisimmalta? Millaisia ajatuksia mm. Machiavellin, Moren, Sun Tzun ja Sartren kirjat minussa herättävät? Huomasin nauttivani siitä, että pääsin näihin kirjoihin tutustumaan. Mielenkiintoista, millaisista kirjoista ihmiset ovat saaneet vaikutteita ja kehittäneet oppeja ja aatteita eteenpäin. Voineet menettää henkensä… siltä osin emme ole tosin päässeet vielä eteenpäin… edelleen kirjat ja videot aroista asioista voivat saada suurta kuohuntaa aikaiseksi. Varsinkin, kun tieto leviää yhdellä enterin painalluksella kaikkien saataville hetkessä. Hyvä ja paha…

Edelleen mietin, minkä kirjan valitsisin… oli se mikä hyvänsä, niin näistä jokainen tulee kuitenkin jatkossa olemaan jollain tavoin mukana ajatuksissani silloin tällöin.

Minut tekee onnelliseksi tällä hetkellä se, että joulu alkaa olla ohi. Kohta saa viedä kuusen ulos ja siivota kodin arkikuntoon. Minä taidan olla arki-ihminen! Nautin siitä, että kaikki on taas paikoillaan ja ylimääräinen kiilto ja kimallus on piilossa. Rakkaat ihmiset lähellä ja kunnossa. Kaikki hyvin ja tasapainossa. Minun arkeni tosin tekevät paremmaksi juuri ne kohokohdat, joita vuoden varrella on. Juhlat ja matkat, joita odottaa. Kaikkea sopivasti! Olen toteuttanut mm. Smithin ja Millin ajatuksia ihmisen elämästä… Minä olen onnellinen J

3 kommenttia:

  1. Eikö olekin ihana tunne, kun tajuaa olevansa onnellinen? Se hetki kun päässä syttyy lamppu ja ajatus, että "Hei, minulla on oikeastaan kaikki hyvin ja olen onnellinen".

    VastaaPoista
  2. Mietin tuossa, kun mainitsit, miten mukavalta tuntuu, kun voi kerätä kaikki joulukoristeet pois ja aloittaa arki. Tunnen samaa sielunkumppanuutta. On kivaa laittaa joulua ja nautiskella sen pari viikkoa ja sen jälkeen laittaa koti perus-siistiin kuntoon. Täten en voi myöntää olevani hedoisti, varsinkin opiskelu aiheuttaa paljonkin tilanteita, mitkä vievät kauas mukaavuusalueelta. Nautiskelu ei ole nautiskelua, jos sitä on jatkuvasti. Yltäkylläisyyteen turtuu. Onnea on nähdä arjen asiat lasi puoliksi täynnä, eikä puoliksi tyhjänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy muuten vielä todeta, katsellessani otsikkoa, alkaa joka kerta soimaan päässä Ne Luumäkien cover-kappale The Ramonesien laulusta "Onnellinen perhe" :) .

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.