sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Hoitoalalle? Ei kiitos...


Monessa kohtaa liberalismia käsitteleviä dioja esille nousi, että itsensä toteuttaminen on yksi liberalismin avain tekijöistä. Yksilöllä vapaus toteuttaa itseään – upea ajatus. Kuitenkin lukiessani näitä aiheeseen liittyviä dioja mieleeni nousi jälleen kerran ammattikorkeakoulujen koulutusalojen lakkauttaminen ja tiettyjen alojen aloituspaikkojen vähentäminen ja toisten alojen lisääminen.

Itse koen, että vähentämällä opiskelijapaikkoja ja lopettamalla kokonaisia koulutuslinjoja pyritään ihan huomaamatta vaikeuttamaan ihmisten itsensä toteuttamista ja vapaaseen valintaan. Meille ei siis anneta enää vaihtoehtoja vaan niin kuin lammaslaumaa meitä kaikkia pyritään ohjaamaan samalle laitumelle, joka tänä päivänä tunnetusti on hoitoala. Kuinka siis voisimme totuttaa itseämme, jos meidät lyödään raameihin joihin emme yksinkertaisesti sovi. Tiestysti taitavimmat meistä pystyvät toteuttamaan itseään olivatpa he missä työssä tai millä alalla tahansa, mutta esimerkiksi minä en heihin kuulu. Tuo hoitoala jota meille kaikille tyrkytettään työkkärissä ja koulutustarjonnassa on minulle se vihoviimeinen paikka työskennellä sillä pääni ei vain yksinkertaisesti kestä sitä.

Ymmärrän, että hoitoalan koulutuspaikkojen lisääminen on meidän kaikkien eduksi, mutta tämä juuri herättää minussa kysymyksen onko suurempi hyvä yksilön vapautta tärkeämpää. Tuleeko yksilön kärsiä siitä, ettei saa totuttaa itseään haluamallaan alalla tai itseään kiinnostavien asioiden parissa ihan vain siksi että muilla olisi hyvä olla? Mutta tärkein kysymys on, että huomaammeko edes kuinka meitä ohjataan tietynlaisen yhteiskunnan suuntaan?

Näihin kysymyksiin ei ole olemassa yksinkertaista vastausta. Lisäksi myönnän, että tämäkin kirjoitukseni on todellinen kärjistys ja yksinkertaistus monitahoisesta asiasta, mutta tällaisia ajatuksia nyt vain sattuu pienessä päässäni syntymään. Ehkä me, myös minä, oppisimme toteuttamaan itseämme hoitoalan puitteissa luomalla istellemme sellaiset olosuhteet joissa itsemme toteuttaminen itsellemme mielekkäällä tavalla olisi mahdollista. Mutta niin kauan kuin minulla on vapaus valita mitä opiskelen ja millä alla itseäni toteutan niin tulen sanomaan hoitoalalle ”Ei kiitos...”


lauantai 29. joulukuuta 2012

Liberaali – ruma sana?


Jouluna tuli pohdittua monenlaisia asioita ja varsinkin hermoiltua siitä, että mistä sitä oikeastaan kirjoittaisi. Kerratessani sitten kurssin dioja tuli vastaani sana liberalismi/liberaali  ja se sai minut pohtimaan asiaa joka on aina hieman vaivannut mieltäni. 

Myönnän, etten ole koskaan oikein ymmärtänyt mitä liberalismi/liberaali oikeastaan tarkoittaa. Se on vain ollut sana/aate mikä on aina silloin tällöin tullut vastaan uutisissa, tv-ohjelmissa, elokuvissa ja kaikenlaisissa historiaa ja varsinkin politiikkaa käsittelevissä kirjoituksissa. Mielenkiintoista tästä tekee se, että ilmestyipä sana missä tahansa niin minusta on aina tuntunut, että se on lausuttu hieman halveksien, hieman niin kuin se olisi ruma sana jota ei saisi lausua. Varsinkin amerikkalaissa tv-ohjelmissa ja elokuvissa sana on usein (en sano aina, etten yleistä) lausuttu niin kuin se olisi jonkilainen kirosana. 

Silloin kun en ollut tietoinen mitä liberalismi/liberaali oikeastaan tarkoitaa ei sillä ole ollut väliä, mutta nyt kun olen oppinut mitä aate oikeastaan sisältää niin olen alkanut ihmetellä miksi termillä on niin huono kaiku. Eikö ajatuksen siitä, että jokaisella ihmisellä on vapaus elää omaa elämäänsä pitäisi ole hieno asia? Mikä siis tekee siitä ruman sanan? Onko se mahdollisesti lähtöisin jostain liberalismin suuntauksesta merkaten samalla kaikki liberaalit samankaltaisiksi? Vai johtuuko se siitä, että liberaaleja pidetään yleensä uudistuksen haluisina ja ihminenhän tunnetusti pelkää muutosta...

Mistä siis johtuu tämä liberaali = ruma sana -ajattelu? Vai onko se, etten ole ymmärtänyt sanan oikeaa tarkoitusta saanut minut näkemään ja kuulemaan asioita joita ei ole olemassakaan tai tulkitsemaan lausahduksia oman mieleni mukaan? Olenko nähnyt ja kuullut ruman sanan vain siksi, etten yksinkertaisesti ole tiennyt paremmasta? 


perjantai 28. joulukuuta 2012

Onnellinen...

Joulun aika herättää ihmisillä erilaisia ajatuksia. Jouluun liittyy paljon erilaisia odotuksia perheen yhdessäolosta ja laatuajan viettämisestä. Usein silkkaa hedonismia ja siihen liittyy totta kai myös lähimpien ilahduttaminen hyvillä ruuilla ja odotetuilla ja yllättävillä lahjoilla. Itse saa hykerryttävän hyvän olon vaikkapa siitä, että näkee osuneensa nappiin lahjavalinnassaan. Jouluruuista minä ja tyttäreni emme ole koskaan oppineet pitämään. Tärkeätä meille jouluaattona on hyvä aamiainen, sauna sen jälkeen ja sitten joulupukkia katsomaan lentokentälle. Joulupukki tulee perinteisesti Vinkalla tänne Halliin. Kitinä ja valitus kuuluu myös jouluun… Lapsillani on viiden vuoden ikäero ja joku on sanonut, että se on se pahin… Aina jonkinnäköistä kissanhännänvetoa meneillään milloin mistäkin mitättömästä pikkuasiasta. Se vaan kuuluu heidän ”hyvään” keskinäiseen suhteeseensa.

Uskontohan ei nykyään liity välttämättä monenkaan jouluun millään tavalla, vaan lähinnä olemme hyvin itse- ja perhekeskeisiä. Kulutuskeskeisiä… mutta jouluun kuuluu tietysti myös hyvä tahto muita kohtaan… ainakin hyviä ajatuksia omien tärkeiden ihmisten lisäksi muillekin. Hyvin usealla perheellä on omat perinteiset tapansa viettää joulua. Omalla kohdallani perinteet menivät tänä vuonna siltä osin uusiksi, että vanhempani sattuivat sairastumaan ennen joulua ja tämä oli ensimmäinen kerta, etten perheeni kanssa ollut jouluaaton vietossa heidän kanssaan. Jollain lailla omaan jouluuni liittyi alakulo ihan sen takia, etteivät suunnitelmani toteutuneet, niin kuin oli alun perin tarkoitus. Vaikka kaikki olikin hyvin. Minä(kin) olen itsekäs…

Ensimmäistä kertaa pohdin omaa jouluani (osin automaattisesti oppimani myötä, osittain pakosta, koska läksyjä on jäänyt paljon rästiin joulun ajaksi) tämän aatehistoriankin kannalta. Mukaan myös viestintää ja monikulttuurisuutta…. Facen kautta olen päässyt myös mukaan sukulaisteni ja ystävieni joulunviettoon. Serkkutyttöni miehensä kanssa kiertää taas maailmaa. Tällä kertaa he ovat Vietnamissa. Heillä on mahdollisuus lapsettomina ja varakkaina toteuttaa unelmiaan ja nauttia vapaudestaan niin kuin haluavat. Tai niinhän minä luulen. Harvoja ihmisiä tuntee kuitenkaan niin hyvin, että voi oikeasti tietää, miten heillä menee ja ovatko unelmat toteutuneet. Voi vaan tehdä päätelmiä siitä, mitä he ”antavat” itsestään.

Kaikkihan me olemme erilaisia. Onneksi! Erilaiset asiat tekevät ihmiset onnellisiksi ja jos jokin asia menee pieleen, siitä pitää päästä jollain tavoin yli ja ottaa opikseen, jos mahdollista. Kenties osaa olla jostain erilaisesta asiasta onnellinen sen jälkeen. Kun kaikki on hyvin, niin hyvät asiat ovat päivänselviä.

Valitessani kirjaa aatehistorian esseeseen, tutustuin kirjailijoihin ja kirjojen sisältöihin myös netissä. Mikä kirja tuntuisi eniten ”omalta” ja mielenkiintoisimmalta? Millaisia ajatuksia mm. Machiavellin, Moren, Sun Tzun ja Sartren kirjat minussa herättävät? Huomasin nauttivani siitä, että pääsin näihin kirjoihin tutustumaan. Mielenkiintoista, millaisista kirjoista ihmiset ovat saaneet vaikutteita ja kehittäneet oppeja ja aatteita eteenpäin. Voineet menettää henkensä… siltä osin emme ole tosin päässeet vielä eteenpäin… edelleen kirjat ja videot aroista asioista voivat saada suurta kuohuntaa aikaiseksi. Varsinkin, kun tieto leviää yhdellä enterin painalluksella kaikkien saataville hetkessä. Hyvä ja paha…

Edelleen mietin, minkä kirjan valitsisin… oli se mikä hyvänsä, niin näistä jokainen tulee kuitenkin jatkossa olemaan jollain tavoin mukana ajatuksissani silloin tällöin.

Minut tekee onnelliseksi tällä hetkellä se, että joulu alkaa olla ohi. Kohta saa viedä kuusen ulos ja siivota kodin arkikuntoon. Minä taidan olla arki-ihminen! Nautin siitä, että kaikki on taas paikoillaan ja ylimääräinen kiilto ja kimallus on piilossa. Rakkaat ihmiset lähellä ja kunnossa. Kaikki hyvin ja tasapainossa. Minun arkeni tosin tekevät paremmaksi juuri ne kohokohdat, joita vuoden varrella on. Juhlat ja matkat, joita odottaa. Kaikkea sopivasti! Olen toteuttanut mm. Smithin ja Millin ajatuksia ihmisen elämästä… Minä olen onnellinen J

torstai 27. joulukuuta 2012

Islam

Jotenkin tuolla sanalla on nykyään niin paha kaiku, sääli.

Uskontohan se on siinä missä muutkin, hyvässä ja pahassa.

Kyllähän kaikkia uskontoja voi "käyttää väärin", tulkinta kysymyksiä. Teksteissähän voi nähdä mitä haluaa ja vääntää ne sellaisiksi, kuin itselle sopii. Eihän Islam ole ainut uskonto, jonka varjolla on tehty paljon pahaa!

Jotenkin ajatukset lipsuu yleensä uskontoihin ja uskomiseen - aatteisiin. Millaista on uskoa johonkin? Millaista on uskoa johonkin niin kiihkeästi, että antaa vaikka henkensä sen puolesta? Eikö se ole jotenkin vääristynyttä? Miten voi tuntua oikealta, että joku vaatii sinun hengen jonkin asian puolesta. Millaista on yleensä uskoa johonkin?

Freedom!

Vapaus.....vapaus....

Siinäpä sitä makustelemista. Mitä se on, vapaus?

J.S. Millin vapausperiaate = ihmisen elämään puuttuminen ei ole koskaan oikeutettua silloin, kun hänen tekonsa ja käytöksensä vaikuttavat vain häneen itseensä vaikka se olisi kuinka tuhoisaa muiden mielestä.
Ihmisen tekoihin saa puuttua vain, jos hän vahingoittaa niillä muita ihmisiä.

Milloin ihmisen teot vaikuttavat vain ja ainoastaan häneen itseensä? En oikein usko, että kukaan pystyisi elämään sellaisessa kuplassa, ettei teot, ainakin jollain tasolla, vaikuttaisi kehenkään muuhun.
Tupakanpoltosta sanotaan, että omatpahan ovat keuhkosi jotka pilaat - passiivinen tupakointi?
Viinanjuonnissa omapahan on maksasi - yhteiskunnalle aiheutuvat kustannukset esim. katkoista?
Ylipainoiset ihmiset, siinäpähän mässytätte - sairauksien aiheuttamat kustannukset?
Mutta vahingoittavatko nämä muita ihmisiä? Mitä tarkoitetaan toisen vahingoittamisella, henkistä - fyysistä?

Elämmekö vapaassa maailmassa? Onko oikein puuttua toisen tekemisiin yhteisen hyvän nimissä?

Mitäs mieltä näistä uusista säännöksistä piilottaa tupakat, rajoittaa alkoholimainontaa, sokeriverot... Mitä kaikkea näitä nyt viime aikoina on tullutkaan. Ihmisen elämään puuttumista, mutta onko se oikeutettua? Minusta tuollainen menee liiallisen holhouksen puolelle! Asioista tulee vain piilotettuja tabuja.

Tähän ei tainnu tulla nyt oikein mitään pointtia... Ehkä oon liian syvällä vielä jouluisen hedonistisessa maailmassa.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Utilitaristis-hedonistinen jouluni



Ihanaa, että olen saanut syntyä ja elää melko vapaassa Suomessa. Ihanaa, että saan jouluihmisenä tavoitella itselleni ja perheelleni täydellistä joulua. Olen jälleen tänäkin vuonna valmistellut joulua marraskuusta lähtien ja nyt jouluni on jo lähes valmis. Olen onnellinen joulustani

Mill kysyi, mitä jokainen tavoittelee ja mikä tuottaa onnea. Hän vastaa epämääräisesti, että ”ainut mahdollinen todiste siitä, että jokin asia on ihmisille haluttava, on että ihmiset todella haluavat sitä”. Minulle lämminhenkinen, täydellinen joulu on asia, jota haluan ja haluan sitä todella. Minulla on siis mahdollisuus J. S. Millin ajatusten kaltaiseen onneen.

Millin mukaan halu on kaksijakoinen joko motivoimaton tai omantunnon teko. Joulun hyvät ruoat, ihanat suklaat, pähkinät, juustot, viinit, joulusauna, joulun kiireettömyys ja hauskat seurapelit ovat motivoimattomien halujeni kohteita, joilla voin tuottaa onnea itselleni. Omantunnon tekoja, joita teen hyvän tekemisen halusta, ovat ajoissa aloitetut jouluvalmistelut ja lahjojen hankkiminen. Niistä onnen tunne tulee vasta sitten, kun huomaan toistenkin tulevan niistä onnellisiksi.

Utilitarisesti ajatellen haluan joulun tekemiselläni tuottaa kaikille jouluuni osallistuville onnea. Olen siivonnut ja koristellut kodin jouluiseksi jo joulukuun alussa tuomaan esteettisiä elämyksiä perheelleni ja mahdollisille vieraille. Olen laittanut jouluvalot ja kynttilälyhdyt koristamaan pihaa niin, että ohikulkijatkin voisivat nauttia niiden kauneudesta. Olen huolella valinnut ja ostanut joululahjat niin, että lahjansaaja olisi tyytyväinen ja onnellinen avatessaan kauniisti paketoimani lahjan.
          
Hedonistisesti ajatellen vietän joulua mässäillen suklaata, pähkinöitä ja viiniä. Ja, että onneni olisi J. S. Millin teorian mukainen, niin minulle suurta henkistä nautintoa tuottaa joululahjaksi saamastani lukulaitteesta luettava e-kirja.

perjantai 21. joulukuuta 2012

Hedonismi - olenko hedonisti?



Olenko hedonisti kun lähden kiertämään Aasiaa läheisteni kanssa?
Haluan elää ja kokea uusia asioita, testata suvaitsevaisuuttani ja olla onnellinen.

Mikä on elämän tarkoitus? Onko se hedonismi, nautintojen maksimointi?
Tärkeintä elämässä on mielestäni onni, ihmisen pitäisi pyrkiä olemaan onnellinen. Elämää pitäisi elää itseään varten.

Onni on sikäli yksilöllistä, että ihmiset tulevat onnellisiksi eri asioista. Tykkään matkustaa ja kokea uutta, myös epämukavia asioita. Eri maissa ollaan maan tavalla. Jos kohtaan epämukavia asioita, olen silti onnellinen, koska minulla on kotimaa johon palata. En joudu pelkäämään kotimaassani vaan saan olla onnellinen.

Ihminen on onnellinen kun saa toteuttaa itseään vapaasti, siksi matkustan ja suunnittelen reittini itse.
Jokaisen pitäisi pyrkiä kuuntelemaan itseään ja tehdä asioita, jotka tekevät onnelliseksi ja joista tykkää. Toisten miellyttäminen kannattaa unohtaa. Muiden mielipiteillä ei ole merkitystä niin kauan kun ei satuta tai vahingoita toista.

En piittaa Islaminuskoisten pitkistä paheksuvista katseista. Olen onnelline täällä lämmössä, enkä aio viettää lomaani miellyttääkseni pukeutumisellani heitä. Nämä paheksuvat katseet tulevat siis muslimituristeilta, ei majapaikan henkilökunnalta. Haluan maksinoida onneani ja jatkan matkaani maahan, jossa ei ole muslimeja, ainakaan kovin paljon.

Suvaitsevaisuus ja Islam

Olen täällä Islamin uskoisten keskellä Malesiassa, yritän olla suvaitsevainen, niin hekin.
Tällä hetkellä tuntuu, että monet heistä joutuvat pinnistelemään, minä en. Heidän katseensa kertovat, että he kamppailevat suvaitsevaisuutensa kanssa.

Islaminuskoiset ihmiset huiveissaan ja burgissaan, naiset tiukasti hunnutettuina lomailemassa ja me, länsimaalaiset turistit rantavaatteissa, kontrasti on siis suuri. Toisaalta he ovat suvaitsevaisia, koska ovat tulleet paikkaan, jossa tietävät olevan paljon meitä "alastomia" länsimaalaisia. Täällä me lomailemme rinta rinnan ja yritämme ymmärtää toisiamme.

Osa musliminaisista käyttää jopa mustia hansikkaita huntujensa jatkeena, Islaminusko käskee säilyttämään kunnian. Onko se oikein vai väärin heitä kohtaan? Täällä, lähes +40 asteen lämmössä? Uskomatonta kyllä, Islaminuskoiset maat sijaitsevat lähes poikkeuksetta maissa, joissa on lämmin, hautovan kuuma ilmasto. Kuinka naiset selviytyvät tuossa vaatetuksessa? Tuntuu, että se lähentelee kidutusta.

Se ei ainakaan ole tasa-arvoa, koska kun katselen ympärilleni, näen päälaelta nilkkoihin asti hunnutetun naisen, joka epätoivoisesti yrittää syödä huntunsa alla. Vieressä näen komean, tummasilmäisen muslimimiehen shortseissaan ja kevyessä lomavaatetuksessa. Mies vahtii tiukasti vaimoaan tämän syödessä, ettei paljasta pintaa vahingossa näy.
Sama jatkuu kun siirrän katseeni uima-altaalle päin. Musliminaiset uima-altaassa, taas peitettyinä päälaelta nilkkoihin, miehet lähellä uimahousuissaan vahtimassa. Vaikka yritän olla kuinka suvaitsevainen tahansa, en voi hyväksyä tuota naisten alistamista.

Olenko siis kuitenkaan suvaitsevainen ja ovatko he? Mitä Islaminusko oikeastaan on? Tehdäänkö sen nimissä pelkkiä vääryyksiä, vai mahtuuko joukkoon myös hyviä asioita?

Itse ainakin huokaan helpotuksesta, en ole Islaminuskoinen. Islam ja perinteet eivät määrää elämääni.

Joulukauppa ja Adam Smith



Ennen rahaa kauppa perustui tavaroiden vaihtoon, mutta rahan keksiminen hävitti vaihtokaupan. Rahan keksimisen jälkeen ihminen saattoi lähteä ostamaan toisten valmistamia tavaroita. Emme elä enää omavaraisuudessa, vaan olemme erikoistuneet kukin omilla tahoillamme tuottamaan asioita toisille. Elintarviketeollisuuden äiti on erikoistunut tekemään lanttulaatikkoa ja minä puolestani olen erikoistunut tarjoamaan kirjastopalvelua työssäni. Siksipä meidänkin perheen jouluruoat tekee jonkin toisen perheen äiti jossakin tuotantolaitoksessa ja me ostamme joulupöydän antimet rahalla marketista.

Adam Smithin mukaan ihminen on kauppaa käyvä eläin.  Viime viikkoina tämä eläin onkin vaihtanut rahaa tavaraan kiivaaseen tahtiin. Muiden tuottamia hyödykkeitä tarvitaan, vaikka rahaa ei tällä hetkellä olisikaan. Joulukauppa käy kuumana vielä pari päivää ja Visaa vingutetaan. Kun katsoo markettien parkkipaikkojen automerta ja tungeksii kauppojen ruuhkissa, on vaikeata uskoa, että elämme niin huonossa taloustilanteessa kuin meille TV-uutisissa uskotellaan.

Smith oletti myös, että ihminen on luonnostaan osittain hyväntahtoinen ja osittain omaa etuaan tavoitteleva.  Tuo hyväntahtoisuus sopii oikein hyvin Joulun aikaan, jolloin tärkeätä pitäisi olla antamisen ilon. Mutta Smith oli kuitenkin sitä mieltä, että oman edun tavoittelu on hallitsevampi ominaisuus. Mielestäni joululahjojen antamisessa ja saamisessa tullaankin lähemmäksi hyödykkeiden vaihdantaa. Jouluaattoiltana kuusen ympärillä ei enää raha vaihdu tavaraan, vaan vaihto tapahtuu paketti paketista -periaatteella – toivon mukaan. Luulenpa, että yksikön hyväntahtoisuus ja antamisen ilo tyrehtyy, jos itse on ostanut lahjoja muille eikä itse saakaan yhtään pakettia.

Joulukaupan markkinahuumassa olemme aika lähellä Smithin ajatusmaailmaa omaa etua tavoittelevista yksilöistä. Näkymättömät kädet heiluvat kiivaasti taustalla ja kassakoneet kilahtelevat iloisesti. Toivon mukaan tämä on hyödyksi yhteiskunnalle ja siten meille kaikille. Saadaan talouden käyrät nousemaan enemmän kuin se ennustettu 0,5 % ensi vuonna.

Hyvää Joulua – vietitpä sitä sitten kaupallisesti tai perinteisesti!

torstai 20. joulukuuta 2012

Anarkiaa!

Anarkiaa eli väkivaltaa ja sekasortoa! Väärin meni. Olen aina sekoittanut virheellisesti nuo termit keskenään. Luennolla mainittiin sana anarkismi. Päätin ottaa siitä paremmin selvää, että mitä se oikein tarkoittaa.


Anarkismi sekoitetaan usein virheellisesti väkivaltaan, sekasortoon ja mellakointiin. Sen vuoksi osa anarkisteista pitää väkivaltaa ja mellakointia oikeutettuna ja jopa suositeltavana vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen vastustamiseksi. Suurin osa anarkisteista uskoo kuitenkin rauhaan, moraaliin ja etiikkaan.


Anarkismi tarkoittaa taloudellisista, yhteiskunnallisista ja sosiaalisista valtahierarkioista vapaata yhteiskuntaa tavoittelevaa poliittista ideologiaa. Toisaalta se voi myös tarkoittaa vapautta ajatella omilla aivoillaan, olla oma itsensä ja sanoa mitä oikeasti ajattelee. Vaikuttaa hienolta.

Anarkismi opettaa, että ei pidä olla minkäänlaista pakkoa. Anarkismi tarkoittaa vapautta sorrosta ja alistamisesta, mahdollisuutta elää sellaista elämää, joka sinulle parhaiten sopii. Edelleen kuulostaa hyvältä.

Et voi elää sellaista elämää ennenkuin lakkautat ne instituutiot, jotka kahlitsevat vapauttasi ja sekaantuvat elämääsi. Hmmm... lakkautetaan siis hallitus, eletään ilman sääntöjä. Ei vaikuta enää niin hyvältä.

Ajatus yhteiskunnasta ilman sääntöjä tuntuu todella pelottavalta ajatukselta. Minusta sellainen ei toimi, että kaikki tekisivät ja eläisivät niinkuin itselleen parhaaksi katsovat. Tarkoitan siis, jos eläisimme ilman sääntöjä.

Luin erästä sivustoa Vallan kritiikki, josta löytyy anarkismin aakkoset. (https://sites.google.com/site/vallankritiikki/)

Artikkelin kirjoittaja Alexander Berkman (1870-1936) on ihan todella sitä mieltä että ihmiset osaisivat elää sulassa sovussa ilman mitään ongelmia ja pitäisimme toisiamme silmällä hyväntahtoisesti. Hän on ajatuksissaan ja perusteluissaan hellyyttävän naiivi. Itse olen sen verran epäluuloinen etten usko moiseen sekuntiakaan. Ihminen on mitä se on. Ihminen tarvitsee säännöt tunteakseen olonsa turvalliseksi.



keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Hitlerin kiero katse

Saksassa kyti pitkään viha Juutalaisia kohtaan, koska he työllistyivät korkean koulutuksensa vuoksi, kun taas maalaiset kouluttamattomat saksalaiset eivät (syitä on voinut olla muitakin). Adolf oli yksi näistä työttömistä jotka kituuttivat. Aika ja paikka oli oikea, kansa oli katkera, kateellinen, köyhä ja raivoissaan. Kun yksi tarpeeksi hullu psykopaatti vielä osasi olla hurmaava ja intohimoinen ajatustensa puolestapuhuja, oli kansa aivan myyty. Näin jälkikäteen sitä aikaa tarkkaillen, en voi mitenkään käsittää, kuinka Natsit selittelivät tekonsa itselleen, heittäessään pieniä lapsia elävänä polttouuniin. Kuinka ihmismieli voi olla niin täynnä vihaa, ettei se näe enää itseään pidemmälle?
Nuoria saksalaisneitoja, joilla oli suora nenä, vaaleat hiukset ja siniset silmät, pidettiin laitoksissa synnytyskoneina tuottamassa lisää ”puhdasta arjalaista rotua”. Natsismissa katosi inhimillisyys täysin, niin omien kuin muidenkin parissa. En usko, että nykypäivänä tällainen voisi enää tapahtua, ei ainakaan länsimaissa. Afrikassa koetaan erittäin voimakasta vihaa valkoista miestä kohtaan, koska heitä on kohdeltu pitkään kaltoin. Valkoinen mies on kyllä tehnyt hyvääkin Afrikassa, heille on tuotu kehittynyt lääketiede (ainakin jossakin määrin), sinne viedään ruokaa ja opettajia, jotta olot paranisivat alkuperäisväestön parissa. Myös Juutalaiset tekivät paljon hyvää Saksassa, mutta pahoinvointi vei voiton. Ehkä tarvitsimme toisen maailmansodan, jotta yllytyshullut saivat tarvittavan opetuksen tietääkseen, ettei mikään paha teko jää rankaisematta tai saa anteeksiantoa. Ihminen on pelottavan helposti aivopestävissä, sen huomaa aivan pienissäkin asioissa, kuten jos jossakin televisio-ohjelmassa hoetaan jotain tiettyä sanaa tai lausetta, pian sitä jankkaa joka kolmas väestöstä (vrt. Kummelit, Putous, Bulttipois). Niin kauan, kuin terve järki säilyy, säilyy myös toisen ihmisen olemassaolon kunnioitus. Meidän tulisi siis katsella ympärillemme ja auttaa niitä, jotka apua tarvitsevat, sen voi aloittaa esim. naapurista. Pienistä puroista syntyy joki.

Nietzschen maailma

Jos ottaa huomioon nykyisen maailmantilanteen, jatkuvia kouluampumisia, aina jossakin päin maailmaa soditaan, ihmisiä kuolee nälkään ja aidsiin tai syöpään, ei voi sanoa Nietzschen ajatusten olevan aivan järjettömiä. Ihmisellä tulee erittäin voimakas tarve kyseenalaistaa Jumalan olemassaolo, lainatakseni SMG:n laulun sanoja ”lopulta olemme kuitenkin yksin”. Ihmisen on kovetettava itsensä, usko ei enää riitä siihen, että jokin korkeampi voima pitäisi meidän puoltamme tai säännöstelisi oikeudenmukaisuutta. Onko yhteiskunnan moraalitaso liian korkea? Tätäkö Nietzsche mietti sanoessaan, ettei yhteiskunnan pitäisi määritellä moraalia. Murtuvatko heikot kaikkien odotusten edessä? Ovatko odotukset liian suuret? Nykyajan nuoret kärsivät mielenterveysongelmista, minkä vuoksi he purkavat pahoinvointiaan väärien kanavien kautta. Vanhemmilla on liian kiire omien suorituspaineiden ja perheen taloudellisen ylläpidon vuoksi, etteivät he ehdi pysähtyä auttamaan hukkuvaa lastaan. Olen sitä mieltä, että jokaisen henkilön tulisi etsiä ja löytää harmonia itsensä ja vallitsevan ilmapiirin kanssa. Ainoastaan itseään voi muuttaa. Itsekeskeisenä ja välinpitämättömänä ei tässä maailmassa pärjää, mutta tietyllä määrällä itsekkyyttä voi myös taata selviytymisen kaaoksessa.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Vaarallisia? aatteita


Kuuntelin aamulla radiota töihin ajaessani. Työmatkani on lyhyt, joten kauaa en ohjelmia ehtinyt seurata, mutta korvaani särähti keskustelu kouluampumisista. Ja tämän taas valitettavasti ajankohtaisen asian tietysti laukaisi Newtownin surulliset tapahtumat, joissa nuorimies surmasi pieniä lapsia kouluampumisen yhteydessä.
Jälleen mietittiin aselakia ja varsinkin sitä, miten höllä se on Yhdysvalloissa, missä ase/aseita on helppo hankkia. Ampujan äitihän harrasti aktiivisesti ampumista ja hänellä oli useampia aseita, joita poika käytti, ensin äitinsä surmattuaan. Äiti kuului näihin maailmanlopun odottajiin. Hän oli koulutettu nainen, viimeksi toiminut opettajana, erittäin varakas ja hänellä oli ollut mahdollisuus kerätä suuret varastot ruokaa maailmanlopun varalle. Aseet kuuluivat pelastautumissuunnitelmaan, niillä oli tarkoitus puolustaa ruokavarastoja…
Millaisia ajatuksia tämä kuulemma rakastava ja huolta pitävä äiti on saanut lievästi autistisen poikansa mieleen? Poika oli kuulemma erittäin älykäs, mutta hiljainen ja syrjäänvetäytyvä, kuten useat näistä tällaisiin ratkaisuihin tarttuvat nuoret miehet.
Lisäksi keskusteltiin siitä, että hyllystä oli löytynyt filosofisia kirjoja! Onko ampuja omaksunut niistä vaarallisia aatteita, jotka johtivat tähän tapahtumaan? Oikeuttivat hänet tuhoamaan pieniä lapsia, aikuisia, oman äitinsä, itsensä? Vai pelastiko hän heidät maailmanlopulta?
Jos tämä liittyi maailmanlopun odottamiseen, niin senhän takia on ennenkin tehty paljon pahaa. On voimakkaita johtajia, jotka saavat suuret määrät ihmisiä uskomaan omiin aatteisiinsa ja kulkemaan perässään, antamaan omaisuutensa johtajalle ja kuolemaan yhdessä aatteen takia. Pelastautumaan pahalta ja siirtymään jonnekin parempaan elämään… Kumma juttu, kun se aatteellinen johtaja yleensä jää henkiin pitämään huolta edesmenneiden omaisuudesta….
Uskontohan ohjatessaan hyvin voimakkaasti ihmisen elämää on yksi aatteista (minun mielestäni), joita ihminen noudattaa kaikessa elämässään.
Itselläni on iso suku ja joukkoon mahtuu hyvinkin monenmoisia ihmisiä. Mieleeni tulee kaksi tätiäni runsaan 30 vuoden takaa. Olin silloin noin 12 vuotias. He asuivat eri paikkakunnalla, mutta kävivät silloin tällöin luonamme viikonloppukylässä. Silloin vielä kyläiltiin aktiivisesti toistensa luona. No, näillä tädeillä meni huonosti. Toinen oli juuri eronnut ja toinen eron partaalla, koska mies petti häntä. Mutta eipä hätiä mitiä. He löysivät uuden ilon elämäänsä! Helluntalaisuuden! Voi sitä iloa ja huutoa ja muiden käännytysyritystä ja lippusia, lappusia, vihkosia, musiikki- ja saarnakasetteja, joita meidänkin perheellä oli ilo lukea ja kuunnella… Ja sitähän kesti pitkään, ennen kuin tasaantuivat. He lahjoittivat myös omaisuuttaan, mm. kultakorunsa pois. Voi sitä löytyneen aatteen/uskonnon paloa! Onneksi perheemme on järkkymättömän rauhallinen ja vakaa, eikä kaikenmaailman kotkotuksiin lähde mukaan. Seurasi vain kohteliaasti sivusta ja antoi tätien vouhkata, koska siihen tunteenpaloon ei puuttumaankaan pystynyt. Itselleni herkässä murkkuiässä tästä ajasta oli seurauksena se, että jopa tavallisena luterilaisena aloin tuntea oloni vaivautuneeksi kirkossa ja muutenkin uskonnon parissa. Aikuisempana erosinkin kirkosta ja tunsin oloni huojentuneeksi. Minun aatteisiini kuuluu uskoa kuitenkin johonkin ylempään, mutta en tiedä mikä se on. Kohtalo?

Yritäpä yrittää



Kuinka kiva olisi yrittää, näin niin kuin ajatuksen tasolla. Tiina mainitsi jo aiemmassa kirjoituksessa tästä samasta asiasta, mutta se vaivaa minuakin niin paljon, että pakko siitä on kirjoittaa.

Kyllä se on niin, että jos yrität elättää itsesi ja vieläpä toivoisit, että voisit tarjota toisillekin elantoa, niin et sitä kyllä täällä Suomessa helpolla tee. Kyllä siinä pakollisten yellien, alvien, tuloverojen, sosiaalimaksujen ym. ilmoitusten ja maksujen viidakossa tukahtuu ja sammuu se viimeinenkin kipinä oman itsensä herrana olemisesta. Mill oli tässäkin oikeassa, byrokratia tappaa innovatiivisuuden. Isoveli valvoo ja helekutin tarkalla silimällä.

On tässäkin tullut aika läheltä seurattua läheisten yrittämistä, taistelua järjettömän suuria pakollisia maksuja vastaan, taistelua isoja kauppaketjuja vastaan ja lopulta parhaaksi katsomaa koko yrityksen lopettamista ja/tai myymistä. Esimerkkinä seuraava: Pienen kaupan yrittäjä saa pulittaa samasta tavarasta reilusti enemmän kuin isompi liike samassa ketjussa. Silti pienen kaupan tulee myydä tuote samalla tarjouksella kuin se isokin liike, tarkoittaa yleensä sitä, että tuote myydään reilusti alle oman sisäänostohinnan.. Onko helppoa yrittää elättää itseään? Ei, sitä se ainakaan ole, saati kannattavaa.  

Kyllä se taitaa kaikessa olla niin, että kun toisen vapauksia lisätään, toisen kiristetään. Kun toiselle kumarretaan, niin toiselle pyllistetään. Kaikessa on kaksi puolta, liiassa valvonnassa ja liiassa vapaudessa. Mistä löytyy se kultainen keskitie?

Eksistentialistinen jouluangsti

Miten tähän on tultu?
Tätä ei oltu ennalta määrätty.
Suhteeni tähän hetkeen on hektinen, hullu, raastava, ahdistava...

Kun "puhtaalta pöydältä" olen syntyessäni saanut lähteä ja alkaa elämääni ohjaavia valintoja tekemään, miten olenkaan päätynyt valitsemaan tämän moraalin ja nämä arvot.

Olen tehnyt omat valintani. Tehnyt itseni tällaiseksi. Saattanut tähän piinaan.

Auttaako kukaan? Ei auta. Itsehän olen opiskelemaan halunnut ja lähtenyt, itsehän olen työpaikkani valinnut, itsehän olen lapseni tehnyt ja liiaksi passannut, minuahan ne siivoamattomat kaapit vaivaavat, minähän en niitä lahjoja ole vielä hankkinut, minullehan se joulukuusi ei kelvannut...

Alä valita, siinähän puserrat, itse olet vastuussa!
Kuinka olemme näin itsekeskeisiä? Onko hyvän ihmisen mittarin oltava se paljonko on saavuttanut? Miksi  yritän ja ponnistelen? Miksi kaikessa pitää päteä? Miksi meitä arvostellaan? Hiiteen arvosanat!

Olenko oikeasti valinnut väärin?
Itseasiassa taisin valita ihan hyvin. Hauskaahan tämä on, taas yksi etappi saavutettu. Kun vain olemassaoloni saisi käytettäväkseen enemmän tunteja vuorokauteen. Uskon kuitenkin, ettei kaikkea voi saavuttaa, vaikka kuinka itse muokkaisimme itseämme. Ympäristä vaikuittaa samoin kuin perimä. Minulle ei ole annettu filosofin geenejä, mutta jotain muuta hyvää sen tilalle. Näillä mennään, sanokoot heideggerit mitä tahansa..

Hyvää Joulua kaikille,
maataan sängyssä , syödään suklaata ja ajatellan...(tai sitten ei)!!!

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Lunta tupaan


Sunnuntaina kun herää iltapäivällä tokkurassa edellisen illan perhejuhlien aiheuttaman väsymyksen vaatiman päiväunen jäljiltä, niin ensimmäiseksi sitä alkaa miettimään liberalismia.

Hedonisesti valittu Single Malt viski toimi hyvänä stimulanttina sukulaismiehen kanssa käydyssä yöllisessä keskustelussa värien olemassaolon filosofiasta ja valon aallonpituuden käyttäytymisestä verkkokalvoillamme. Päädyimme siihen, ettei värejä ole olemassakaan ja kävimme tyytyväisinä nukkumaan.

Päiväunien jälkeen mieltäni vaivasi miksi Amerikan ja Ranskan vallankumousten seuraukset poikkesivat toisistaan? Eikö lähtökohta ollut kutakuinkin sama? Molemmissa, valtiossa ja siirtokunnissa, murrettiin vanhoja valtarakenteita vapauden palo roihuten. 200 vuoden aikana lopputulokset ovat aika erilaiset, ainakn länsimaisittain katsottuna. Yhdysvalloista on tullut suurvalta, Ranskasta työaikoja lyhentävä sosiaalivaltio.

Miten tässä näin kävi? Yhdysvalloissa korostetaan voimakkaasti yksilön vapautta ja mahdollisuutta päättää omasta kohtalostaan, rags to riches, jokainen on oman onnensa seppä ja syypää huono-osaisuuteensa. Ranskan valtiosta tuli samoista lähtökohdista tuo seppä-syypää. Näin yksinkertaistahan tämä on. Sama asia, poikkeava näkemys, eri lopputulos.

Koko päivän on tuiskuttanut lunta. Taidan ottaa nyt pelkän kolan, tarvitsen apuvoimia lumitöissä. Samalla voisin pohdiskella yksilön omistusoikeuden ja julkisen vallan välistä suhdetta. Millä oikeudella isolla ylivoimaisella maansiirtokonetta muistuttavalla hirviöllä on ilmeinen oikeus tukkia tonttini ainoa ulospääsytie puolimetrisellä tiivistetyllä lumivallilla?

Hmm..., mitäpä jos kävisin kippaamassa oman satsini kunnantalon oven eteen? Tuossahan se olisi 400 metrin päässä.... silmä silmästä, yksilön oikeudella. Lunta tupaan!

Ohjaako näkymätön käsi meitä?

Adam Smithin ajatukset näkymättömästä kädestä tuntuivat kiinnostavilta ja edelleen paikkansapitäviltä. Idea siitä, että kun teen minua kiinnostavia asioita työkseni ja sitä kautta myös tavoittelen omia etujani, kuten palkkaa, kiinnostavaa työtä, uuden oppimista, edistän samalla koko yhteiskunnan hyvinvointia. Voin sanoa, että kirjastotyö edistää monien ihmisten ja samalla koko yhteiskunnan hyvinvointia: kulttuurin hyvää tekeviä vaikutuksia on tutkittu ja todettu mm., että kulttuurin harrastaminen voi jopa laskea verenpainetta. Kirjaston työntekijöinä kuulemme päivittäin asiakkailta kiitoksia hyvistä aineistosuosituksista, tapahtumista ja hyvästä asiakaspalvelusta.

Smithin ajatusten mukaan työnjakoon perustuva yhteiskunta siis takasi hyödykkeiden ja palveluiden saannin. Entä miten tulee olemaan tulevaisuudessa? Eri tahot esittävät erilaisia laskelmia työvoiman ylitarjonnasta tai työvoimapulasta, koulutustarpeesta eri aloilla jne. Laskelmien mukaan koulutuspaikkoja vähennetään ja lisätään. On jopa esitetty sellaisia tulevaisuudenkuvia, että lähivuosikymmeninä joka neljännen pitäisi olla töissä hoitoalalla. On vaikea arvioida, miten realistisia näkymät ovat. 

Entä miten käy valitsemisen vapauden, jos tulevaisuuden työntekijät eivät voi valita työtään omien intressiensä, taipumustensa ja lahjakkuutensa mukaan, vaan ehkä lievän tai suuremman pakon edessä?

Ehkä laskelmat osoittautuvat vääriksi ja joka neljäs nuori ei työskentelekään hoitoalalla vaan jossain muualla. Ehkä tulevaisuuden seniorit ovatkin erittäin hyväkuntoisia, kuten nyt jo on: eläkkeellä jäädään hyvässä kunnossa ja toimeliaita ja itsenäisiä vuosia riittää, yhä useammat elävät satavuotiaiksi.

Entä miten käy motivaation, jos ei voi valita työtään? Motivaatioteorioiden mukaan ihmisen motiivit ovat suurelta osin tiedostamattomia, tietoista motivaatiota on vain pieni osa käyttäytymisestämme. Sekä sisäinen että ulkoinen motivaatio pyörittävät meitä ja siten yhteiskunnan toimintaa: teemme töitä sekä ulkoisen motivaation (palkan, kannustuksen, palautteen) vuoksi että sisäisen motivaation, kuten työnilon takia. Omia etujaan ajava leipuri tai kirjastonhoitaja takaa pullan  tai kirjojen saannin ja toteuttaa perustarpeitaan, kuten itsensä kehittämisen, arvostuksen ja sosiaalisen liittymisen tarpeita. Näkymätön käsi  siis ohjaa meitä, vai ohjaammeko me itse?

lauantai 15. joulukuuta 2012

Äiti, mutta myös jotain muutakin



J. S. Millin ajatukset jäivät luennoilta pyörimään mielen sopukoihin. Olen samaa mieltä hänen kanssaan monessa asiassa ja mielenkiintoisinta tässä on se, että hän esitti näitä ajatuksia jo ennen 1900-lukua..

Olen kahden, perättäisinä vuosina syntyneen lapsen äiti. Lipsahdin äidiksi tulemisen myötä siihen, että tein kaikkeni lasten eteen ja unohdin itseni. Lapset ja heidän tarpeensa ovat numero ykkösiä kaikessa ja omat tarpeet jäävät taka-alalle, sinne aivan viimeisimmäksi. Näinhän äidin kuuluukin käyttäytyä, eikös? Näin ainakin yleisen mielipiteen vaatimus tuntuisi olevan.

Tunnustan, että näin oli aivan viime vuoteen saakka ja lapset ovat ykkösiä tietysti vieläkin. Mutta heräsin yhtäkkiä siihen, että en voi unohtaa itseäni ja omaa hyvinvointiani kokonaan. Erään viisaan kollegan sanat olivat viimeinen niitti tälle herätykselle, hän kehotti muistamaan sen, että lapset lähtevät pian pois kotoa ja mitä minä teen sen jälkeen, mikä minä olen sen jälkeen? Eivät he halua minua kyttäämään elämäänsä ja tekemään asioita heidän puolestaan. Heillä pitää tehdä omat valintansa, kokeilunsa ja virheensä. Havahduin siihen, että minunkin pitää elää omaa elämääni, pitää huolta myös itsestäni. Minulla ei ollut mitään omaa, ei harrastusta eikä mitään muutakaan, kaikki mitä tein liittyi lasten harrastuksiin ja tekemisiin. En sano, ettenkö haluaisi olla niissä mukana, haluan kyllä mitä suuremmissa määrin ja kyse ei ole siitä. Mutta jokaisella pitää olla myös jotain ihan omaa. Ja niin on nyt myös minulla.

Oivalsin ihme kyllä jo muutama vuosi sitten sen, että meillä on vain tämä yksi elämä ja silloin pitää älytä tehdä ja kokeilla sellaisia asioita, mistä itse tykkää. Ei pidä eikä ole pakko jumittua ja alistua niihin sovinnaistapoihin, vaan pitää mahdollisuuksien mukaan tehdä niitä elämäntapakokeiluja, joihin Millkin kehotti. Enkä tässä tarkoita sitä, että kaikilla pitää muuttua ja tehdä muutoksia. Mutta jos yhtään tuntuu, että jotain tekee vain siksi kun on pakko, silloin kannattaa miettiä varmasti vaihtoehtoja. Jos kiinnittäisimme enemmän huomiota omaan hyvinvointiimme, voisivatko ympärillämme olevat ihmiset myös paremmin?  

Minäkö liberaali?

Olen aina pitänyt itseäni suvaitsevana ja "vapaamielisenä" (huom. en kuitenkaan vajaamielisenä, joka sekin voi joskus olla totta). Kun tunnilla käsiteltiin liberalismia, mihinkään ideologioihin sen tarkemmin koskaan perehtyneenä, hihkaisin mielessäni "minähän taidan olla liberaali". Kannatan ehdottomasti yksilön etua ja ihmisen tasa-arvoisuutta egelitarismin mukaisesti. Miten hienoja asioita ovatkaan sananvapaus, uskonnonvapaus, yhdistymisvapaus jne.

Käytännössä ajattelen ja toimin paljon liberaalin ajattelun mukaan. Kannatan ja kunnioitan vapautta elää omanlaistani elämää, en pyri mielistelemään muita, mutta en myöskään loukkaamaan. Kotonani olen "herra"  ja siivoan sunnuntaisin, jos siltä tuntuu, vaikka samaan aikaan naapurissa vietetään pyhäkoulua. Vai loukkaavatkohan ulkona roikkuvat mattoni ja pyykkini sittenkin heidän lepopäiväänsä?

Kaupan palveluksessa toimineena ymmärrän kuinka hieno asia oli kauppialle, varsinkin pienellä paikkakunnalla, saada  myönnytys  sunnuntaiaukioloille. Asiakkaanakin on kiva kipaista sunnuntaina se puuttuva hiivapala kaupasta. Mutta lähdepä sunnuntaina itse töihin, kun lapset ja puoliso jäävät viettämään muutamaa ansaittua vapaapäiväänsä. Minähän pidän vapaani sitten maanantaina, kun muut ovat koulussa ja töissä.  Hiton liberaali ajattelu, tämä ainakin satutti minua!

Olen aikoinani ollut yritystä perustamassa sekä seurannut ystävieni hankkeita. Mutta mihin ne kaatuivat, kontrolliin, pilkun viilaamiseen ja direktiiveihin. Missä oli vapaus työllistää itsensä ja auttaa muita?

Ensimmäisen lapseni synnyttyä makasin synnytyssalissa alapää revenneenä. Vihjalin yhdessä sivusta seuranneen kätiön kanssa, että tikkaus voisi jo riittää, mutta innokas kätilöharjoittelija vain jatkoi hissukseen (siis todella hissukseen) ja sanoi direktiivien vaativan tietylle matkalle tietyn määrän tikkejä. Missä oli vapauteni päättää ruumiistani? Paha oli karkuunkaan lähteä.

En ehkä sittenkään ole liberaali tai en voi olla vaikka haluaisin. Asioita päätetään puolestani.  Liberaalit kuitenkin  korostavat ettei ole yhtä ainoaa oikeaa aatetta ja tämä sopii minulle.  Totuuden nimissä en kannata enkä pystyisi elämään täydellistä vapautta kannattaen. Uskon, että jonkin tahon on sopivassa määrin kontrolloitava elämäämme, oli se sitten valtio tai uskonto.  Säännöt, lait ja  työajat tuovat jotain tolkkua arkeen sekä turvallisuutta. Niiden mukaan on helppo elää vaikkei aina niin kiva. Millaisessa viidakossa eläisimme ilman  tiettyjä rajoitteita esim. yritystoiminnan suhteen...vähemmän työttömiä, mutta paljon kannattamattomia yrityksia ja köyhiä yrittäjiä??

 On ihan hyvä kannattaa vähän sitä sun tätä ja olla tälläinen yksinkertainen sekahedelmäsoppa ja elää niiden rajoitteiden mukaan mitä viisaat ovat meille asettaneet. Meillä on kuitenkin asiat hyvin!

torstai 13. joulukuuta 2012

Aina on kaksi vaihtoehtoa

Marjan ekologiapohdinta täällä vei netin syövereihin ja löysin seuraavan(kin) pätkän radikaalin ekologian kahtiajaosta:
"Radikaalissa ekologiassa on ollut nähtävissä alusta lähtien selkeä jakaantuminen kahteen, hyvin agressiivisesti väittelevään leiriin. Toista näistä suuntauksista kutsun syväekologiaksi, toista yhteiskuntaekologiaksi. Syväekologia on luontokeskeistä (biosentristä) ajattelua, jona nykyään tunnutaan julkisuudessa nähtävän kaikki radikaali ekologinen ajattelu. Syväekologit tuomitsevat vahvoin sanoin koko "länsimaisen sivistyksen", mitä sillä milloinkin tarkoitetaan, ja vaativat muun elonkehän arvojen tunnustamista. Käytännön tasolla tähän liittyy usein melko artikuloimaton vaatimus ihmiskunnan vetäytymisestä, maan palauttamisesta luonnolle. Syväekologiassa siten etsitään nykyisen kriisin perusteita sen tavallaan syvimmistä lähteistä, maailmankuvan perusteista.

Yhteiskuntaekologia taasen on läheistä sukua Frankfurtin koulukunnan sivilisaatiokritiikille. Sen edustajat väittävät, että luonnon ja ihmisen ongelmat ovat paitsi analogisia myös samanlähtöisiä, peräisin samoista vääristyneistä herruussuhteista, joita teollinen markkinatalous ylläpitää. He kutsuvatkin ajatteluaan joskus "sosiosentriseksi" biosentrisen sijaan, ja vaativat luontoon paluun sijasta ekologista kulttuurimurrosta, maan ja ihmisen vapauttamista teknologisen sivilisaation herruudesta. Voisi ehkä sanoa, että yhteiskuntaekologit pitävät itseään aivan yhtä "syvinä" kuin kiistakumppaneitaan, mutta heidän perusteiden etsintänsä on pikemmin marxilaisesti virittynyttä."

...Niin, yleensä on aina kaksi vaihtoehtoa. Olipa ismi tai aate mikä hyvänsä, niin johan kohta löytyy vastapooli. Joko niin, että ollaan täysin eri mieltä aivan kaikesta tai sitten periaatteessa ollaan samaa mieltä, mutta esimerkiksi toimintastrategia lopputulokseen pääsemiseksi onkin se erottava tekijä. Tätä ajatusta kun pyörittelee jonkin aikaa, alkaa tuntua siltä, että jokaisella ihmisellä maalmassa on oma aate ja jokainen on oma jumalansa, saatanansa tai vaikka puuhöylä - mitä nyt kukin kumartaa. Oma ismini on ratalankatinismi ja se on aivan yhtä hyvä, käyttökelpoinen ja pätevä kuin mikä tahansa ismi. Miksi näitä sen kummemmin luokittelemaan, nimeämään ja ryhmittelemään isompiin ja pienempiin porukoihin?

No tokihan ihmisluonto tykkää lajitella ja järjestellä. Ei tarvitse olla kun perunannostossa, niin "pienet perunat tuohon laatikkoon ja isot sitten tähän ämpäriin". On helpompi toimia, kun on joku asia, minkä kautta hahmottaa kuka on minkäkinlainen. "Nuo sinivalkopelipaitaiset ovat kokoomuksen kuntavaaliehdokkaita tällä torilla." Niin... jokainen heistä kyllä sitten kuitenkin on erilainen kokoomuslainen ehdokas. Mihin raja vedetään? Milloin kuulut vielä tähän joukkoon ja ismiin ja milloin et sitten enää kuulukaan? Kyllä on veteen piirretty viiva tämä.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Muistin vartijat – ajatuksia keskiajan kiehtovasta luostarilaitoksesta

Moni meistä on lukenut Umberto Econ romaanin Ruusun nimi tai ainakin nähneet sen elokuvana. Eco kuvaa teoksessaan kuvitteellista keskiaikaista benediktiiniläisluostaria, jonne fransiskaanimunkki William Baskerwille saapuu ratkaisemaan murhamysteeriä 1300-luvun skolastisin metodein luostarin kirjaston tarjoamin materiaalein. Teos toi mielestäni hienosti esiin keskiajan luostarilaitoksen merkityksen kulttuuri- ja tiedelaitoksena. Kirjastoihmisenä koen, että luostarien kirjastot ovat olennainen osa omaa menneisyyttämme. Tämä jäi erityisesti mieleeni viimekertaiselta aatehistorian luennolta.
Luostarit toimivat keskiajalla niin uskonnollisina, tieteellisinä, filosofisina ja kulttuuria säilyttävinä keskuksina. Munkit ja nunnat sitoutuivat luostariin tullessa köyhyyteen, naimattomuuteen ja yksinkertaiseen elämään lähimmäisiään auttaen. Toisaalta luostarit tarjosivat naisille (esim. birgittalaisluostareissa) ja miehille mahdollisuuden opiskeluun ja tieteen tekemiseen. Niissä jatkettiin myös antiikin kulttuuriperinnön vaalimista juuri skolastiikan menetelmin. Skolastikot olivat oppineita munkkeja, jotka perehtyivät Aristoteleen ja muiden vanhojen kreikkalaisten filosofien teksteihin. Skolastikoista kuuluisin lienee kaiketikin Tuomas Akvinolainen (n. 1225-1274).
Keskiajan luostarilaitoksen hedelmiä ovat niin vanhojen tekstien säilyttäminen, ruokakulttuurin vaaliminen (viinit ja juustot) kuin terveydenhuollon kehittäminenkin. Olen itse vieraillut muutama vuosi sitten Krakovan Gollegium Maius –luostarissa, jonka sanotaan olevan perustana Euroopan toiseksi vanhimmalle yliopistolle – kuvaavaa on, että siellä toimi pappina, matemaatikkona ja talous- ja tähtitieteilijänä herra nimeltään Nikolaus Kopernikus. Käykää ehdottomasti tutustumassa tähän lumoavaan luostariin, jos matkaatte Krakovaan!

tiistai 11. joulukuuta 2012

Vihreys ja ekologisuus - aate vai huijaus?



Tämän päivän kansainvälisin aate taitaa olla ekologisuus, vihreys ja kestävä kehitys. Wikipedian mukaan sana ekologia (kreik. oikos = koti, talous, logos = oppi) on eliöiden ja ympäristön suhteita tutkiva tiede, oppi luonnontaloudesta. Mutta sana on käsitteenä laajentunut tarkoittamaan enemmänkin elämäntapaa, aatesuuntaa tai muuta kestävään kehitykseen tähtäävää toimintaa kuin biotieteisiin kuuluvaa tieteenalaa.

Vihreän liikkeen voi katsoa alkaneen järjestäytyneeksi toiminnaksi 1970-80-lukujen taitteessa Koijärvi-liikkeestä, jonka tarkoituksena oli estää merkittävänä lintujärvenä tunnetun Koijärven kuivaaminen. Liike kokosi hajanaiset luontoaktivistit yhdeksi kansanliikkeeksi. Puolueeksi kansanliike rekisteröitiin vuonna 1988 Suomen Vihreänä Liittona. Sen johtohahmoina olivat (ja ovat yhä) monet Koijärvi-liikkeen aktivistit, mm. Osmo Soininvaara, Ville Komsi, Kalle Könkkölä, Heidi Hautala ja Pekka Haavisto. Ympäristöasioiden puolesta puhuminen ja toimiminen oli varsin idealistista ja puolue sai kannatusta varsinkin nuorten kaupunkilaisten joukossa. 

Politiikassa jos missä on kyse arvoista ja ihanteista. Mutta mihin on tultu? Alun perin Vihreä liike vastusti mm. ydinvoiman rakentamista. Mutta nyt Vihreät on istunut useammassakin hallituksessa, jossa on päätetty ydinvoiman rakentamisesta. Luonnonsuojelu on varmasti edelleen heidän kantavia periaatteitaan, mutta joskus tuntuu, että valta (hallitustyöskentely) on vienyt puolueelta terävimmän kärjen ja asioita vain pyöristellään ja pyöritellään (vrt. Ville Niinistön lausunnot Talvivaaran ympäristökatastrofin yhteydessä).

Ympäristönsuojelun nimissä on myös pidetty paljon puheita ja saarnattu, järjestetty kokouksia ja konferensseja. On järjestetty suuria, näyttäviä ilmastokokouksia uusien sopimusten ratifioimiseksi - sopimusten, joita eivät kuitenkaan allekirjoita ne maat, jotka ovat kaikkein suurimpia ja pahimpia ympäristön saastuttajia. Viimeisimpänä juuri päättynyt Dohan ilmastokokous, jonka tuloksista ei paljon ole kerrottavana. Sen sijaan, että tehtäisiin jotain konkreettisia ratkaisuja, kuten esim. rakennettaisiin vedenpuhdistuslaitoksia tai jätteenpolttolaitoksia tai vähennettäisiin tehtaiden päästöjä, päättäjät näpertelevät ilmasto- ym. sopimusten kanssa.  Harrastetaan päästökauppaa, jossa teollisuus- ja tuotantolaitokset myyvät ja ostavat päästöoikeuksia! Tämä on sellainen asia, mitä en ole koskaan ymmärtänyt, en vaikka kuinka olen yrittänyt saada siitä selkoa. Joskus minusta tuntuu, että tämä päästökauppa on kuin entisajan ane-kauppaa, jossa rahalla ostetaan synninpäästö luonnon saastuttamisesta. Vihreä aate tulee loppujen lopuksi hyvin kalliiksi meille veronmaksajille.

En missään nimessä vastusta luonnon- enkä ilmastonsuojelua, lajittelen jätteitä, käytän julkisia liikennevälineitä, pyöräilen, yritän säästää sähköä ja elää ekologisesti pientä elämääni. Mutta onko sillä mitään käytännön vaikutusta suuressa mittakaavassa, eipä taida olla.